lauantai 4. toukokuuta 2013

San Augustin

Saavuin Kolumbiaan keskella yota, koska en ollut ottanut selvaa kauanko bussi matka Otavalosta rajalle kestaa.. Oletuksena oli etta vahintaan se 10 tuntia niinkun yleensa, mutta kappas vaan ei ottanut kun nelja joten saavuin rajalle siina puolen yon aikaan.. Taman homman ois voinu suunnitella hieman paremmin koska sompailu Equadorin ja Kolumbian rajalla keskella yota ilman paikallista rahaa (enhan ma sitakaan ottanu huomioon etta Kolumbiassa on eri valuutta!) ei oo sita hauskinta hupia. Ilman mitaan suunnitelmaa saavuin Pastoon, joka on ensimainen hieman suurempi kaupunki Kolombiassa etelasta saavuttaessa ja kaupunki ei ainakaan kello yhdelta yolla vaikuttanu mitenkaan erityisen kutsuvalta. Istahdin bussiaseman penkille miettimaan seuraavaa siirtoa. Sain juttukaveria parista paikallisesta pummista jotka pitivat terminaalia yosijanaan. Kertoivat ettei Pastossa ainakaan ole mitaan nahtavaa, etta mee vaikka mieluummin Popayaniin. Paljoa en Popyanistakaan tiennyt mutta tiesin etta sen lahella sijaitsee kyla nimelta San Augustin, jonne olin suunnitellut joka tapauksessa menevani, joten ajattelin etta voin samantien ottaa bussin sinne jos semmoinen sattuu menemaan.. Seuraava bussi lahtikin sopivasti parin tunnin paasta joten tein oloni mukavaksi penkilla ja rupesin odottamaan. Mihis sita turistiopuksia tarvitaan kun aina voi kysya parhaat vinkkelit parilta paikalliselta pummilta! Heh.. siina opuksessa varmaan sanotaan ettei niin kannata tehda..

Olo ei ollut mita virkein kun seuraavana paivana noin. yhden aikaa paivalla saavuin San Augustiniin, olinhan alottanu matkustuksen joskus edellisena paivana iltapaivasta ja bussiakin piti muutaman kerran yon aikana vaihtaa, joten unet jai vahille. San Augustin on kyla maaseudulla, eipa siela muuta ole kun kylanraitti ja markkinat. San Augustiniin tullaankin ihastelemaan sen ymparistoa, kaunista maalaismaisemaa ja Magdalena jokea, seka paikan ylpeytta, arkeologisia puistoja joista on jollakin vuosiluvulla loydetty esikolumbialaisia hautakammoita ja niita vartioivia kivia.






Rio Magdalena





Columbialainen sotilas vartiossa


Kolumbian maaseudulla naytta aivan erilaiselta kun Eurooppaaisella, taala viljellaan  yucaa, maissia, tupakkaa, sokeriruokoa, banaania, kahvia ja kaakaota. Kulkupelina hevonen on hyvin yleinen, hekilokohtaisia autoja ei paljoa nakynyt, ainoastaan busseja ja montaa ihmista kerralla kuljettavia lava-autoja.

Paikallinen cowboy






Tanning dog


Talta nayttaa talot Kolumbian maaseudulla, aika sulonen tönö! Kun palaan kotiin niin taidanopetella pitamaan kukat hengissa, voi kun mun parveke vois olla edes puoliks nain varikas!



Tassa kasvaa sokeriruoko


Sadonkorjuu



Sokeriruoko lato


Tassa sokeriruoko on matkalla kasvista sekoripalaksi 



.. suureksi sellaiseksi!


Karjan paimennusta



Tunnelma oli mukavan maalaismainen ja rauhallinen, mutta kylla se niin on etta taa tata kaupunkilais tyttoa alkaa nopeasti ahdistaa naissa pikku kylissa ja kolmen paivan oleilun jalkeen alkoi rintaa puristaa sen verran etta oli aika suunnataa suurempiin ympyroihin, ihmisten ja metelin keskelle. Tahan laakkeeksi sopi Cali, jota maailman salsa paakupungiksi kutsutaan. Siita lisaa ensi kerralla!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti