Ranta elamaa Mancorassa

Limasta otin bussin pohjois Peruun, Mancoraan joka on suosittu ranta ja surffaus kohde. Itsehan en varsinaisesti lukeudu ranta ihmisiin mutta koska se oli matkan varrella Equadoriin, seuraavaan etappiini, ajattelin kayda katsastamassa milta siela nayttaa. Ja sielahan naytti just silta milta rannalla nayttaa. Yksi iso paakatu jonka varrella on kaikki  baarit, ravintolat ja turisti kiparit. Ruskettuneen gringot kulkee bikineissaan ja juo drinksuja krapulaansa jo keskella paivaa.

Ensinnakin, makaaminen rannalla on tylsaa. Ja vaikka mukana olis kuinka hyva kirja tai muuta viihdyketta, tulee nopeasti liian kuuma jota seuraa ahdistus. Ja sita hiekkaa loytyy joka paikasta viela parin viikon paastakin. Hinnat naissa turisti paikoissa on aina normaalia korkeammat joten soin joka paiva nuudeleita hostelilla tai hampurilaisia ranta kioskista.
Yhtena iltana kavin reppureissaajien suosimassa Loki hostellissa drinksulla, mutta meno siela oli kuin ruotsin laivalla konsanaan joten lahdin takas omaan rauhalliseen Hostelliini yhden rommikolan jalkeen.

Hostellini "La Posada" oli ihana rauhallinen soppi syrjemmassa rannan hulinasta, siela oli mahdollisuus rentoutua kunnolla ja vaan chillata altaalla tai riippukeinussa ja mika tarkeinta, varjossa auringon kuumuudelta..

Luultavasti ranta elama olis maistunu paremmalta kaveri porukalla tai muuten hyvassa seurassa. Ei silla etta mun omassa ihanassa seurassa olis jotain vikaa mutta nyt en vaan talla kertaa paassyt "loma fiilikseen" jota rannalta on tarkoitus hakea kasittaakseni. Lisaksi poltin selkani koska en ylettyny levittamaan aurinkorasvaa sinne asti omin avuin.. Mun varmaan taytyy hieman harjotella rannalla rentoutumista tai sit vaan hyvaksya se tosiasia, etta biitsit ei oo se mun juttu!

Uyunin suola

Boliviasta loytyy maaiman suurin suolakentta, Salar de Uyuni joka sijaitsee Potosissa, lahella Chilen rajaa 3600 metrin korkeudessa ja on kooltaan 10580 neliometria. Odotukset Salarin suhteen oli todella korkealla, koska olin kuullut monilta kuinka mielettoman upea se on. Silti se yllatti mut kauneudellaan, Salar oli mulle jotain taysin ennen nakematonta ja kokematonta. Vierailin Salarissa taydelliseen aikaan, sadekautena jolloin sadevesi muodostaa suolan pinnalle muutaman sentin vesikerroksen joka heijastaa kaiken, tehden siita maailman suurimman peilin. Salarista vahemman tekstia ja enempi kuvia, ei meinaa edes sanat riittaa kuvailemaan tata

Naissa kuvissa maan ja taivaan rajaa tuskin erottaa

Suolaa, suolaa ja lisaa suolaa

Salar auringon paisteessa

Salaria ymparoi suuri eramaa jonne tein kolmen paivan jeeppi retken. Itse turnee oli suhteellisen huonosti jarjestetty, yopymispaikat oli ala-arvosia ja meidan opas Javier ei varsinaisesti ollut mikaan opas vaan enmmankin autokuski joka ei tiennyt vastausta yksinkertaisempaankaan kysymykseen. Lisaksi Javieria vasytti kovin ja vahan valia han meinasi nukahdella rattiin, loppujen lopuksi laitettiin ukko takapenkille nukkumaan ja ajettiin autoa itse. Aika on kuitenkin kullannut muistot ja mieleen jai paallimmaisena nama upeat maisemat matkan varrelta

Eramaa ymparillamme

Laguna Colorado

Kolmantena paivana herattiin viidelta aamulla ihailemaan auringon nousua tulivuoren kraatereille

Tassa pulppuuaa tulivuoren laava, kuumottavaa meininkia!

Tassa mina ja Ronald kraatereiden keskella. Lampotila nain aamutuimaan oli lahella nollaa ja tulivuoren hoyryt lammitti mukavasti

Sitten tietysti kylvettiin kuumassa lahteessa

Tulivuoren laavasta muodostunut kivi, "Arbol de Piedra"

Eramaahan hylatty juna

Tassa paras matkustus seurueemme jossa joukossa ranskalainen, espanjalainen, saksalainen ja japanilais pariskunta seka kuski Javier.

Semmonen oli Salar de Uyuni, taytyy myontaa etta olen super onnen tytto kun paasin kokemaan kaiken taman. Suosittelen kaikille maailman ihmisille samanlaisia seikkailuja!
Salarista palasin La Paziin josta matka jatkui edelleen Limaan, Peruun, takasin lahtopisteeseen. mutta ainoastaan pikasesti, silla suuntana oli pohjois Peru ja Mancoran rannat, josta lisaa seuraavalla kerralla!

La Paz

Oruron karnevaalit jai taakse mutta La Pazissa juhlat viela jatkuivat. Toihin ei tarvinnut kenenkaan viela menna, karnevaalit kun on yksi vuoden tarkeimmista pyhista ja silloin keskitytaan olennaiseen, eli juhlimiseen

Me nautittiin pyhista Marcellan ihanassa puutarhassa grillaillen ja chillaillen ja kylla teki hyvaa parin viikon intensiivisen matkustamisen jalkeen. Tassa Marcellan ihana koti ja viela ihanampi puutarha jota ei saa hoitaa koska se on kauniimpi vahan ronsyilevana.

Talon vaki on kasvis syojia joten lihaa ei naissa grillibileissa tarjottu. Enpa kylla kauheasti sita kaivannutkaan!

Naita pulloja ei saa vieda kierratykseen silla ne odottaa inspiraation hetkea jolloin niista tehdaan taidetta

Marcellan ihana taiteilija koti

Karnevaalien neljantena paivana juhlitaan Pachamamaa, joka on inkojen mytologiassa luonnon ja hedelmallisyyden jumalatar.

Pachamaman paivana siunataan koti ja puutarha (tai mika tahansa kiinteisto) uhraamalla Pachamamalle jotain makeaa alkoholia kaatamalla sita talon nurkkiin jonka jalkeen ripotellaan karkkeja peraan. Naita ei siis missaan nimessa saa siivota jalkeenpain pois.

Meilla ei ollut tahan hataan kun olutta juomana mutta se kuulema kay myos koska Pachamama pitaa kaikesta alkoholista. Siina jumala mun makuun :P

Illaksi meidat oli kutsuttu perinteiselle karnevaali illalliselle Marcellan ystavan luo. Tama oli siis viimeinen ilta ennen arkeen paluuta ja se haluttiin ehdottomasti viettaa ystavien kesken.

Paakokki Dany

Annos koostui riisita, perunasta, keitetysta kaalista, persikoista ja paarynasta (!) seka kanasta ja ryynimakkarasta.
Nam kun oli hyvaa!!

La Paz on 4000 metrin korkeudessaan maailman korkein paakaupunki. Vaikka olenkin jo viettanyt jonkun aikaa korkeissa olosuhteissa, yllatti vuoristosairauden oireet edelleen silloin talloin ja kaveleminen oli suht raskasta, vai pitaisko pikemminkin sanoa kipuaminen, silla La Paz on rakennettu vuoren rinteelle ja joka paikkaan kuljetaan ylamakeen.
La Paz on ihana pieni suuri kaupunki, vakea on vahan alle miljoona mutta paikka tuntuu huomattavasti pienemmalta. Jo viikon oleilun jalkeen aloin moikkailla "tuttuja" kaupungilla joka kertoo siita etta aika pienet on piirit. Nama mun kuvat La Pazista on aika koyhia koska ikavakseni multa varastettiin kamera bussissa, onneks suurimman osan kuvista olin ehtiny ladata pilveen joten menetys ei ollu liian suuri!

Siita suloinen taytetty baby alpakka tuliaisiksi

Ja laaketta lemmenvaivoihin

La Pazissa vietin ihanaa aikaa, suuri ikava tulee kaikkia naita ihmisia ja tata kaupunkia, enkohan ma tannekin viela palaa takasin joku paiva!